Entinen pääministeri ja Keskustapuolueen puheenjohtaja Matti Vanhanen julkaisi 14.9. Helsingin Sanomissa mielenkiintoisen esseen, joka käsitteli suomalaisten muuttunutta metsäsuhdetta. Kirjoitus oli varmasti hyvää tarkoittava, mutta se sisälsi sen verran kyseenalaisia väitteitä, että uskon sen poikivan vastineiden tulvan. Tämä on yksi niistä.
Ensin hieman taustaa. Toimin aikoinaan 13 vuotta Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtajana. Vaikka olin koko aikuisikäni seurannut ympäristöasioita laajasti, en tuntenut Suomen metsäkysymyksiä kovin syvällisesti työskenneltyäni sitä ennen yli 10 vuotta kansainvälisissä tehtävissä.
Siirryttyäni SLL:n palvelukseen tajusin nopeasti, että Suomen metsäkeskustelu on hyvin polarisoitunutta – asia, johon myös Matti Vanhanen kiinnittää kirjoituksessaan huomiota. Tämä on sääli, sillä Suomessa on monissa kysymyksissä ihailtava perinne käsitellä asioita keskeisiä sidosryhmiä kuullen ja osallistaen. Tästä hyvinä esimerkkeinä laaja työryhmätyöskentely ja eduskunnan valiokuntakuulemiset kansallisia lakeja valmisteltaessa. Keski-Euroopassa ei tulisi kuuloonkaan, että kansalaisjärjestöjä kuultaisiin lainsäädäntövalmistelussa. Meillä se on ollut arkipäivää jo vuosikymmeniä.
Kuten Vanhanen esseessään toteaa, metsäsektorilla on ollut tärkeä merkitys Suomen talouden ja työllisyyden näkökulmasta. Kansantalouden kehittyessä ja toimialojen monipuolistuessa tämä asema on ajan myötä kuitenkin muuttunut samalla kun metsien virkistyskäytön arvostus on lisääntynyt mökkeilyn, retkeilyn, marjastuksen, sienestyksen sekä metsästyksen seurauksena.
Lopullisen sysäyksen perinteisen metsänhoidon kyseenalaistamiselle aiheutti kuitenkin kasvava tietoisuus luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä ja metsien muuttumisesta hiilinieluista päästölähteiksi. Jälkimmäisestä voi aiheutua meille tulevaisuudessa miljardiluokan lasku ellei Suomi kykene pitämään kasvihuonepäästöjä koskevista EU-sitoumuksistaan kiinni. Tämän Vanhanen jättää kirjoituksessaan kokonaan huomioimatta.
Metsätalous ei voi olla kansallinen pyhä lehmä, jonka menettelytapoja ei voi tarkastella uusien tietojen valossa uudelleen. Emme elä enää sotien jälkeisessä maailmassa, jossa luonnosta pitää ottaa kaikki irti sotakorvausten maksamiseksi tai maan muuttamiseksi köyhästä agraariyhteiskunnasta moderniksi teollisuusvaltioksi. Metsätaloutta täytyy kyetä tarkastelemaan objektiivisesti sekä sen aiheuttamien hyötyjen että haittojen näkökulmasta.
Muussa tapauksessa meille käy kuten sadoille tuhansille suomalaisille, jotka ovat vuosikymmenten saatossa todistaneet lähivesistöissä tapahtuneen muutoksen ojitusten seurauksena. Aiemmin kirkasvetiset järvet ovat muuttuneet vaiheittain ruskeiksi ja happamiksi humus- ja ravinnepitoisen veden valuessa maa- ja metsäteollisuuden ojia pitkin mökkiläisten kotirantoihin. Harva on kuitenkaan uskaltanut kyseenalaistaa suoperäisen maaston ojituksen mielekkyyttä, koska maa- ja metsäteollisuudessa on ollut usein kyse myös omasta tai lähipiirin toimeentulosta.
Lopuksi ja väärinkäsitysten välttämiseksi: pidän Matti Vanhasen keskustelunavausta tervetulleena. Sen ei soisi kuitenkaan rajoittuvan metsäteollisuuden näkemysten toistamiseen vaan perinteisten menettelytapojen tarkistamiseen tuoreiden tieteellisten tietojen valossa.
Eero Yrjö-Koskinen